Balint Berki: Oikeusvaltioperiaate ja läpinäkyvyys Ilmajoen kunnassa?

Ilmajoki on tämän tästä saanut kyseenalaista mainetta tullessaan mainituksi erilaisissa huomiota
herättävissä uutisissa useissa medioissa. Yksi kategoria ovat oikeusjutut; Ilmajoen kunta on tullut
varsin tutuksi osapuoleksi eri tuomioistuimille, vieläpä vastaajana, syylliseksi todettuna ja
tuomittuna!
Viimeisin saaga on Koskenkorvan uuden koulun rakennusprosessi: Kilpailutuksessa karsiutunut
rakennusliike teki uuden koulun hankintapäätöksestä valituksen markkinaoikeuteen ja valitus
menestyi. Nyt myös väistötilojen hankinnasta on tehty vastaava valitus, rakennustyöt voivatkin
lykkääntyä pahimmillaan vuosia. Syy eivät ole valitukset, vaan ne oikeudessa asti laittomiksi
todetut päätökset, mitkä kunnan on kumottava ja päätettävä uusiksi. Laittomat päätökset ovat täysin
tarpeetonta rajallisten resurssien haaskausta. Vaikka kuntalaisten vaaleilla valitsemat valtuutetut,
(näissä tapauksissa tekninen lautakunta) käyttivät korkeinta päätösvaltaa, heitä ei maallikkoina
voida pitää vastuullisina laittomista päätöksistä päätösten perustuessa laittomiksi todettuihin,
virkavastuulla tehtyihin virkamiesten valmisteluihin.
Aikaa kuluu, rahaa palaa, kiinteistöt rapistuvat, muu elämä jatkuu. Me allekirjoittaneet olemme
saaneet runsaasti hämmentyneitä yhteydenottoja ja kysymyksiä jatkuvien viivästyksien sekä
kouluverkon ja kunnan kehityssuunnan epäselvyyden takia. Monissa ilmajokisissa ja Ilmajoelle
muuttamaan halukkaissa lapsiperheissä asuinpaikan valinnassa palveluverkko, kuten koulut ja
päiväkodit, on olennainen tekijä. Nyt maakunnan nuorekkain ja lapsiystävällisin kunta suorastaan
riskeeraa saavutettua vetovoimaisuuttaan surullisenkuuluisalla vatuloinnilla ja suhmuroinnilla.
Valtakunnan heikko kehityssuunta, epäonnistunut sote-uudistus, globaalit näkymät ynnä muut
huomioiden voidaan kokonaisuutena puhua vaikeista ajoista. Vaikeissa tilanteissa toimiva
johtaminen ja päätöksentekokyky ovat äärimmäisen tärkeitä. Me allekirjoittaneet vaadimme
lainmukaista virkamiesvalmistelua ja toimintakykyä päätöksentekoon. Kyseessä ovat kunnan
historian suurimmat investoinnit, ja ne koskevat tulevaisuuden toivojamme. Virheisiin ei ole enää
varaa.
Balint Berki
kunnanvaltuutettu (ps.)
kasvatus- ja opetuslautakunnan puheenjohtaja, Koskenkorva
& Ilmajoen perussuomalaiset valtuutetut

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa